Mid Tour
Hinkkanen räjäytti Ringsiden juhliin – uran ensimmäinen suomenmestaruus!

Hinkkanen räjäytti Ringsiden juhliin – uran ensimmäinen suomenmestaruus!

Joonas Hinkkanen oli Ringsiden viimeinen samurai lähdettäessä sunnuntain ratkaisuotteluihin. Miesten sarjassa mukana olivat Hinkkasen nimikaima Joonas Huttunen ja alakaavion puolella veteraanit Keksi Jaakola ja Marko Kallinen.

Hinkkasen ja Huttusen semifinaali lähti viimeiselle reiälle tasatilanteesta Hinkkasen lyötyä upean soketin väylän 17 lähestymisessä päästäen talmalaisen tasoihin.

Viimeisellä reiällä nähtiin antikliimaksimainen ratkaisu kun 6 metrin päästä eagleaan putannut Huttunen sortui mittavirheeseen eagle-yrityksessään ja sortui kolmen putin pariin. Hinkkanen rullitteli 50 senttisen voittoputtinsa reiän pohjalle matkaten kotiyleisön riemuksi finaaliin.

Finaali eteni tasaisena läpi ottelun. Hinkkanen oli yhden up vielä puolivälissä, mutta Jaakola voitti väylät 9 ja 10 siirtyen johtoon, jonka Rinkun oma poika kuittasi saman tien 11:nnellä.

Johtoasema tuli Hinkkaselle väylällä 13, jossa hän löi upeat kaksi lyöntiä.

”Se oli kolmas kerta kun pääsin takaboksista kahdella päälle. Oli aika hyvään kohtaan. Kun voitin vielä 14:nnen niin tilanne alkoi olla kohtalaisen hyvä. Keksi teki kuitenkin 15:nnellä taas jäätävän seivin ja voitti reiän”, Hinkkanen kertaa ratkaisuhetkien tapahtumia.

Valmistautuminen viimeiseen päivään oli tapahtunut Keravalla – karaokebaarissa luonnollisesti.

”Mun kaksi henkistä valmentajaa antoi aika hyvät neuvot viimeiseen päivään. Peter Puhakka ja Teemu Putkonen ovat molemmat saaneet viesteillä kiitokset. Sain keskityttyä tänään omaan peliin todella hyvin ja se oli varmaan avain voittoon”

Hinkkanen on luonnollisesti onnellinen uran ensimmäisestä suomenmestaruudesta. Hän on spesialisoitunut himmeämpiin mitaleihin.

”On siellä joitain hopeita ja pronsseja, mutta kultaa ei ollut. Vähän sama tilanne kuin Rinkun mestiksissä, aina siellä on joku ollut vielä parempi”

Loppuvuoden tavoite on rankingissa kakkoseksi nousseella 33-vuotiaalla selkeä.

”Ranking-voitto pitää laittaa tähtäimeen. Pari kisaa aikaa nousta Piltzin ohi”

Voitto oli Hinkkaselle jo kolmas Mid Tourilla. Aiemmat ovat Lohjan osakilpailusta toissavuodelta ja tämän vuoden avauskisasta Vuosaaresta,