Ladies Mid Tour
HLR LADIES CHALLENGE – Avaus kohti naisten omaa kiertuetta

HLR LADIES CHALLENGE – Avaus kohti naisten omaa kiertuetta

Kesäkuun puolivälissä testataan utta yhteistyömuotoa Ruukki Golfissa, kun Finnish Tourin ja Mid Tourin naiset kohtaavat HLR Ladies Challenge – kisassa. Menestyjille on luvassa sekä palkintorahaa että pelipaikkoja elokuun lopulla pelattavaa LET Access – sarjan HLR Golf Academy Open ammattilaiskilpailuun.

Golfliitto, Finnish Tour ja Mid Tour lähtevät nyt siis yhdessä kartoittamaan mahdollisuutta perustaa oma kansallinen kilpailukiertue naisille. Suomalaisnaisten hyvien viime vuosien esitysten innoittamana yhteishanke aloitetaan järjestämällä naisille yksi oma kansallinen kilpailutapahtuma, HLR Ladies Challenge.

”Olemme jo pitkään harkinneet tätä toimenpidettä, mutta aika vaan ei ole mielestämme ollut kypsä. Naisgolffareidemme kehitys on kuitenkin osoittanut että koville kotimaisille kisoille on tarvetta, ja nyt haluamme vastata tähän huutoon”, toteaa Golfliiton kilpailupäällikkö Juha Juvonen.

Juvonen on myös erittäin ilahtunut siitä että yhteiskisalla saadaan monta vaikuttavaa tahoa yhteisen asian ympärille. ”Kiertueiden välinen yhteistyö, hyvien kumppanuussuhteiden ylläpitäminen ja ennen kaikkea kansallisen kilpailuympäristön ja pelaajien kehittäminen ovat välittömiä positiivisia seurauksia yhteisestä kisasta. Huomion arvoista on myös että kilpailu on avoin kaikille alle 15 hcp pelaaville naisille, joten osallistujia odotetaan myös seniori- ja junioripuolelta”.

HLR Ladies Challenge – kilpailusta saa rankingpisteitä ainakin Finnish Tourille, Mid Tourille ja Finnish Junior Amateur Rankingiin. Osallistujamäärä on maksimoitu 120:een, tämän toteutuessa jonotuslista muodostuu tasoitusten mukaan.

Ammattilaiset mukaan
Yksi kisan houkuttimista on 5000€ palkintopotti, jonka uskotaan vetävän mukaan useita suomalaisia ammattilaispelaajattaria. Palkintorahan takana on naisten kilpagolfiin voimakkaasti panostava HLR Golf Academy. Yrityksen keulakuva, itsekin paljon kilpakenttiä kolunnut, Hanna-Leena Ronkainen uskoo että HLR Ladies Challenge on tapahtuma joka kiinnostaa pelaajia. ”Palkintoraha, LETAS-paikat ja ranking-pisteet eri kiertueille toimivat varmasti hyvinä koukkuina, kuten myös se tosiasia että nyt naiset ovat tapahtuman keskipiste, eivätkä jää miesten kiertueen jalkoihin”, tiivistää Ronkainen syitä miksi odotukset onnistuneeseen tapahtumaan ovat oikeutetustikin korkealla.

LETAS-kisan paikkoja jaossa
Ruukin kilpailun yksi merkittävimmistä porkkanoista ovat pelipaikat elokuun lopussa pelattavaan HLR Golf Academy Openiin. Paikkoja loppukauden huipentumaan on jaossa osanottajamäärästä riippuen 10 – 15 parhaalle, joten panosta löytyy. Kuten myös tilaa yllätyksille.

HLR Ladies Challenge osallistumiskriteerit
HLR Ladies Challengen 120 pelaajaa pääsevät mukaan eri tourien kiintiöiden mukaan seuraavasti:
40 pelaajaa FT – kategorioiden mukaan
40 pelaajaa Mid Tourin kategorioiden mukaan
10 pelaajaa Ammattilaisten villeillä korteilla
20 pelaajaa FJT 6. osakilpailun kategorioiden mukaan
Loput pelaajat tasoitusjärjestyksessä

Ilmoittautumiset
Ilmoittautuminen Golfboxissa on nyt auki. Ilmoittautuminen sulkeutuu 7.6. klo 18.

Tiedustelut:
Kilpailun johtaja: Eero Kangasniemi / SGL
eero.kangasniemi@golf.fi

MidTour: Anne Kokko
kokko.annek@gmail.com