MidTourin miesten ja naisten kauden seitsemäs ja samalla finaaliosakilpailu pelattiin Koski-Golfin upeissa maisemissa ja loistokuntoisilla pinnoilla. Myös sää suosi tapahtumaa auringon paistaessa molempina päivinä Kuusankoskella.

 

Naisten osakilpailussa ei varsinaista yllätystä nähty Taina Oleniuksen ottaessa kauden neljännen voittonsa. Helpolla Taina ei päässyt, ”vasta” toiseksi viimeisessä ryhmässä pelannut Taina rakensi sunnuntaina 75 lyönnin huippukierroksen, joka lopulta riitti ohittamaan lyönnillä Nina Katajaisen (78+78). Katri Hynninen nappasi kolmannen sijan.

Naisten rankingin voitto siis myös Tainalle ylivoimaiseen tapaan. Katja Riipi ranking-hopealle ja kauden aikana vain 4 kilpailua pelannut ja niistä 3 voittanut Milla Hallanoro päätyi rankingin 3. sijalle.

Miesten kilpailun taso nousi kovaksi. Avauspäivänä Koski-Golfin par 73 alitettiin kolmen pelaajan toimesta, joista kukaan ei kuitenkaan venynyt toiseen peräkkäiseen huippukierrokseen. Kotkan Tuomo Paavola aloitti toisen päivän bogilla, mutta iski sen jälkeen kaasun pohjaan, 1 eagle ja 2 birdie yhdessä virheettömän tuloskortin kanssa tuotti 70(-3) lyönnin kierroksen ja nosti Tuomon ykköspaikalle. ”Sain vihdoin juonesta kiinni. Sisääntulo oli stediä tekemistä, 11. väylän eaglella ei edes tullut honoreita, koska Ilvessalon Lasse teki saman tempun ja hänellä oli birkku alla!” Tuomon voitto takaa miehelle paikan myös maajoukkueeseessa ensi vuonnakin. ”Vähän täpärällehän se jäi, mutta hyvä, että tuli edes viime tingassa”, totesi hymyilevä kotkalainen.

Miesten kilpailun toiselle sijalle kiilasi Pickalan Kristian Tammivuori ja kolmanneksi sijoittui tasaista peliä esittänyt Bradley Hennier (73+73=146, par).

Rankingin voiton kirjautti nimiinsä Mikael Piltz. Piltz voitti Lohjalla sekä otti palkintokoroke paikat Tapiolassa sekä lyöntipelin SM-kisoissa Talmassa. Tammivuori rankingin kakkonen ennen Tawastin kaksikkoa Jonne Eerola & Marko Helén. Paavola nousi korotetuilla finaalikilpailun voittopisteillään viidenneksi.

MidTour kiittää Koski-Golfia upeasti sujuneesta kilpailusta ja huippukentästä ja esittää samalla pahoittelut myöhäisestä uutisoinnista, sairaustapauksista johtuen. Ensi kauteen, hyvää talvehtemista kaikille Mid-pelureille!