Milla Hallanoron loppurykäisy liikaa muille

(vas.) Nina Katajainen pronssia, Milla Hallanoro kultaa, Taina Olenius hopeaa

Mid naisten lyöntipelin Suomen mestaruuskilpailu käynnistyi naisten maajoukkuekapteeni Nina Katajaisen johdolla Nina pelattua kierroksensa 76 lyönnillä. Taina Olenius jäi Ninasta lyönnin (77) ja Virpi Haataja kaksi (78), joten peli oli avattu. Toisen päivän parhaasta tuloksesta 76 lyöntiä vastasi Minna Kaarnalahti.

Viimeiseen päivään lähdettiin Nina Katajaisen johtaessa lyönnillä (+13) toiseksi noussutta Milla Hallanoroa (+14). Minna Kaarnalahti oli myös täysillä mukana mestaruustaistelussa kaksi lyöntiä kärjestä. Ennen viimeistä yhdeksää reikää tilanne oli tasoittunut ja Taina Olenius oli tullut takaa jakamaan kärkipäikkaa Millan ja Ninan kanssa.

Kärkikolmikosta Milla laittoi kaasun pohjaan takaysillä tehden kolme birdiea ja yhden eaglen. Tulos 31 lyöntiä vetää vertaistaa millä tahansa kiertueella. Milla, Aura Golf, otti reilulla kahdeksan lyönnin erolla Suomen mestaruuden. Taina ja Nina pelasivat takaysin tasatulokseen ja viimeinen 36 reikää toivat hopean Etelä-Pohjanmaan Golfia edustavalle Tainalle ja pronssia Archipelagian Nina Katajaiselle. Neljänneksi sijoittui Messilä Golfin Emilia Ottela, joka oli kaivanut kisamailta naftaliinistä neljän vuoden tauoin jälkeen ja viidenneksi Pickala Golfin Katri Hynninen.

Onnittelut kaikille mitalisteille!

Naisten tulokset >>

#ladiesmidtout # midtour #urheiluonihanaa #suomenmestari #auragolf #epg #archipelagiagolf #talmagolf