Naisten kolmas osakilpailu päätökseen Lohjalla
Naisten kolmas osakilpailu Lohjalla saatiin päätökseen ennen sateiden saapumista.
Ennakkotiedoista poiketen kilpailu saatiin pelata koko viikonlopun jopa kesäisessä säässä, vaikka aiemmin viikolla kentälle luvattiin useita kymmeniä millejä vettä.
St. Laurencen kentän kunnossa ja vieraanvaraisuudessa ei taaskaan ollut minkäänlaista moitteen sijaa. Lohjalle on aina mukava päästä kisailemaan! Kiitokset siitä kentän henkilökunnalle. Pyhä Lauri oli viritetty tuomari Ullan toimesta melko haastavaksi ja pitkäksikin. Siitäkin huolimatta nähtiin myös hyviä tuloksia!
Olemme palkinneet tämän kauden aikana parhaan HCP tuloksen, kuitenkin siten, että Scratch-sarjassa menestyneet eivät pääse pokkaamaan tätä palkintoa. Tänään tällä perusteella palkittiin Mirva Laaksonen mainiolla tasoituksellisella tuloksella 73+72=145.
Kilpailun kolmen kärjessä kävikin sunnuntaina kuhina. Toinen ja kolmas palkinto jaettiin tasatuloksella. Kolmantena tänään palkittiin Nina Johansson tuloksella 78+84=162. Toiseksi pelasi itsensä paremman kakkoskierroksen turvin Hannele Forsman tuloksella 80+82=162. Kilpailun parhaasta tuloksesta vastasi Milla Hallanoro tuloksella 73+81=154. Kaikki edellä mainitut palkittiin myös Diswest Golfin lahjakortein.
Onnittelut kaikille kilpailussa menestyneilleja iso kiitos kaikille osallistujille!
Ensi viikonloppuna kisaillaan lyöntipeli suomen mestaruudesta Pickalassa 22 naisen voimin. Pickalan jälkeen on vuorossa reikäpelin SM-kilpailut, joihin ilmoittautuminen on auki. Mukaan mahtuu 16 naista. Huolehditaanhan, että saadaan tänä vuonna tuo määrä täyteen! Peliformaatti on sama kuin viime vuonna, eli kaikki pelaavat neljän pelaajan lohkoissa 3×9 reikää, jonka jälkeen sunnuntaille jatkaa lohkovoittajat.
Seuraava osakilpailu on vasta elokuussa Gumbölessä 10.-11.8. Sinnekin ilmoittautuminen on jo auki!