Mid Tour
Rinkkulaiset Kontron kannoilla – Avauspäivän puheenaiheena viheriöt ja järkyttävä keli

Rinkkulaiset Kontron kannoilla – Avauspäivän puheenaiheena viheriöt ja järkyttävä keli

Ringside Golf Classic, eli suomennettuna ihan vaan midien Rinkun osakilpailu käynnistyi kelin varjostamana. Puheenaiheena ennen kierrosta oli lähinnä arvailut monelta kova vesisade alkaa.

Aamupäivän pelaajat saivat nauttia kuitenkin hieman yllättäen todella kuivasta ja tuulisesta kelistä käytännössä kierroksensa maaliin saakka. Vasta kotimatkalla vettä alkoi osua tuulilasiin ja tieto siitä, että toinen puolisko pelaajista sai todella käyttää sateenvarjojaan!

Aamupäivän kuivuuden käytti parhaiten hyväkseen uransa toista midi-kisaa pelaava Henrik Kontro. Vuosaaressa kauden avauksen voittanut kiertueen versio Ron Weasleysta kuittasi avausreiän boginsa ammattimaisen caddiensa Rauskin avulla tehden loppukierrokseensa 5 birdietä, ilman bogeja. Kierrostulos 69 (-4) oli päivän ainoa 70 alitus.

”Greenit yllätti heti alussa loistavalla kunnolla ja liukkaimmilla tänä vuonna missään kisassa. Oli nautinto pelata noin hyvillä, vaikka ei ihan stoppaillut lähestymiset kuten oletti.”

Henrik Kontro tavoittelee kauden toista voittoa Mid Tourilla

”Stediä peliä ja mahdollisuus oli hyvinkin 2-3 lyöntiä parempaan tulokseen jos olisi osannut lukea liukkaiden greenien kallistuksia oikein. Mitat oli ekaa väylää lukuunottamatta ihan hyviä. Draiveri avauksien kanssa oli alussa vaikeuksia, mutta kokeneen tourkädin (The Rauski) avulla saatiin pikkuvirhe ratkaistua. Vähän liikaa yritystä ja rytmi katosi. Keli oli oli tosi tuulinen piti olla vähän tarkkana milloin valitulla mailalla laittaa palloa peliin. Hyvin onnistui”, Henkka viestitti.

Kontro tulee saamaan seuraa kärkiryhmään kahdesta rinkkulaisesta. Kyseessä ei kuitenkaan ole ne rinkkulaiset ketä kärkeen kenties eniten odotettiin.

Kilpailussa kakkosena on tuloksen 70 (-3) pelannut Nikke Tyry (joka myös parhaillaan kirjoittaa tätä artikkelia). Monille asia tuli yllätyksenä, mutta ei hänelle itselleen. Voiko itselleen keksiä kommenttia? No tätä olen miettinyt jo pitkään jos tämä tilanne tulee ja mielestäni voi.

”Eilen käytiin voittamassa Topi Lösösen 40-v synttäriscramble Vuosaaressa ja koko viikon peli on ollut aika terävää toisin kuin koko kesänä. Illalla oli vielä pienimuotoiset juhlallisuudet, joten kai sieltä löytyi sopiva rentous aamun kierrokseen. Magea fiilis päästä kotikentällä kärkipalloon pelaamaan”, tämän jutun allekirjoittanut henkilö pohdiskelee.

Kilpailun kärjessä on niin tasaista, että sunnuntaista on luvassa todellinen voittotaistelu. Tuloksesta -2 löytyy nimittäin sellainen nippu kovia nimiä, että kärki saa pelata elämänsä peliä jos mielii pitää asemansa.

Matti Meriläinen ja Jussi Sahravuo tulevat starttaamaan toiseksi viimeiseen ryhmään jos golfbox laittaa lähdöt first in – last out -taktiikalla.

Kärkiryhmään kolmanneksi lähtisi tällä systeemillä myös tuloksen -2 aamulla pelannut Joel Virtanen. Rinkun suorin draivaaja heti Jussi Sahravuon jälkeen on tehnyt kesällä noin 60 tuntista päivää opettaen lajia, mutta myös omat pelit ovat tänä vuonna maistuneet.

Kun Jolle lähtee kärkiryhmään Tyryn ja Kontron kanssa, on kyseessä todennäköisesti historian ensimmäinen kerta kun midien kärkiryhmässä on kaksi oranssihiuksista golfaajaa.

Parin alituksia nähtiin avauskierroksella yhdeksän kappaletta. Parissa pelasi sen lisäksi neljä pelaajaa. Ensimmäisen 13 pelaajan joukossa on peräti seitsemän kotikentän pelaajaa.

Iltapäivän sateissa Rinkun Tommy Gulin ja Tuomas Pollari pelasivat par-tuloksen. Gulin kertoi kierroksen jälkeen, että kyseessä oli paras par-tulos mitä hän on koskaan pelannut.

Joonas Hinkkanen pääsee sunnuntaihin tuloksesta +1 ja sekin on vain viisi lyöntiä kärjestä. Luvassa on todella kiihkeä taisto, jossa tullaan toivottavasti näkemään alhaisia tuloksia!

Katsokaa vaikka tuloslistaa

Kirjoittaja: Nikke Tyry