Uutiset
Suomenmestaruudet jaossa Lohjalla!

Suomenmestaruudet jaossa Lohjalla!

Perjantaina käynnistyy Mid Tourin suurin major-turnaus, kolmen kierroksen maratoni suomenmestaruudesta. Lohjan St.Laurence Golfin Pyhä Lauri -kenttä toimii näyttämönä kun maamme parhaat ja innokkaimmat yli 25-vuotiaat golfarit taistelevat vuoden kauneimman kisan voitosta.

Viime vuoden SM-kisat käytiin Porin Golfkerhon kentällä Kalaforniassa. Silloin nähtiin draamaa niin kelien kuin pelien osalta. Voittoon pelasi yllättäen punkki navassa kiertänyt Ringside Golfin Henrik Lahti. Uusinnassa kaatuivat niin Jukka Happonen kuin Marko Helen.

Tänä vuonna keliennusteet näyttävät siltä, että kisa päästään käymään täydessä 54 reiän muodossa. Kilpailussa nähdään lähes poikkeuksetta kaikki kiertueen parhaat pelaajat.

Katsojien osalta kilpailussa on monta tarkkailemisen arvoista peluria. Parhaalla voittoprosentilla kiertueella viime vuodet on pelannut Matti Meriläinen, joka tullaan lähes varmasti näkemään jälleen voittotaistossa. Isojen kenttien spesialistin pitäisi saada hyöty irti jumalaisesta pitkästä pelistään kauniilla ja avaralla kentällä.

Suomenmestaruutta jahtaa myös Mid Tourin ja Finnish Tourin väliä seilaava Joonas Hinkkanen. Midien EM-hopeamitalisti on viritellyt peliään rauhassa, sillä kesäloma on mahdollistanut golfaamisen kellon ympäri. Viime viikolla Joonakselle jäi luu käteen yleisissä SM-kisoissa.

”Peli ei ole ollut ihan riittävän terävänä, mutta etsinnät ovat vahvasti käynnissä. Töitä on tehty paljon sen eteen, että tällä viikolla saisi koneesta ulosmitattua vielä enemmän kuin olen toistaiseksi pystynyt”, Hinkkanen kertoo.

Pyhiksen kenttä on tavallaan pitkä, joten pitkistä avauksista on varmasti iso hyöty.

”Kyllä mä ainakin harkkarundilla löin draivin joka rakoon. Mutta kisassa varmaan kahdella reiällä joutuu vähän jarruttamaan kun draivista ei saa oikein hyötyä irti”, Joonas jatkaa.

Isojen kisojen spesialisteista myös kotikentällään voittanut Ville Karhu tekee paluun kiertueelle jätettyään reikäpelit väliin. Legendojen joukkoon voidaan asettaa myös Juhna Peltomäki, joka kolkutteli voiton portteja jo Kotkan kisassa.

Tällä viikolla kyseessä ei ole missään nimessä sprintti, vaan maratoni. Kuten suurten kisojen mestarit tietävät, ensimmäisellä kierroksella kisaa ei voi voittaa, mutta sen voi hävitä.

Naisten sarjassa totuttua kovempi taso luvassa?

Naisten kilpailun osalta mukaan saatiin ilahduttavasti 30 pelaajaa. 36 pelaajaa oli alustavasti maksimimäärä, mutta niukasti vajaaksi jääneet paikat täydennettiin miesten sarjan puolelle.

Kiertueen kuningattarena viime vuodet ylivoimaisesti toiminut Milla Hallanoro on saanut tänä vuonna ilahduttavasti haastajia. Myös SM-kisoissa on odotettavaa, että mahdollinen voitto ei irtoa ainakaan helpolla.

Pitkään ammatikseen pelannut ja nyt harrastelun puolelle siirtynyt Oona Vartiainen on saanut lentävän lähdön Midi-uralleen. Oona oli avauskisassa Ruukissa viides ja voitti Ringside Golfin osakilpailun.

Toinen nimekäs haastaja, jolla tasoitus on myös plussan puolella on Rosa Rantanen, joka nappasi mitalin reikäpelin SM-kisoista. Rosa voitti aikanaan muun muassa Erkko Trophyn Talissa. Tämä on oiva osoitus siitä kuinka kovia naisia Mid Tour on saanut tänä vuonna houkuteltua mukaan.

Milla on kuitenkin itseoikeutetusti tukevasti rankingin kärjessä. Hän voitti kauden avauskisan Ruukissa, sekä reikäpelin suomenmestaruuden Gumbölessä. Lisäksi hän sijoittui toiseksi Ringsidessa ja viidenneksi Nurmijärvellä.

Oma sanansa sanottavana on varmasti ainakin Saana ja Sonja Pakosella, jotka ovat kolkutelleet voittoa lähes kaikissa pelaamissaan kisoissa.

Luvassa on varmasti hieno kilpailu niin naisten kuin miesten osalta, joten myös katsojat ovat tervetulleita kannustamaan upealle ja hienokuntoiselle Pyhä Laurin kentälle!

Perjantaina ja lauantaina golfia on luvassa aamusta iltaan. Ensimmäiset lähdöt ovat jo kello 7.30 ja viimeiset lähtijät ampuvat Pyhikselle vasta kello 16.55.

Tämä johtuu siitä, että SM-kisoissa kaikki pelaajat lähetetään kentälle ykköseltä. Mukana Lohjalla on kokonaisuudessaan 168 pelaajaa. Naisten sarjassa pelaa 30 peluria ja miehissä 138.

-Nikke Tyry