Uutiset
Midinaiset historialliseen voittoon Ruotsi-maaottelussa

Midinaiset historialliseen voittoon Ruotsi-maaottelussa

Midinaiset ja -miehet pelasivat viikonloppuna perinteisen Suomi-Ruotsi maaottelun Pickalassa. Suomen naiset venyivät ja taistelivat maaotteluhistorian ensimmäisen voittonsa Ruotsista lukemin 7-5. Miehet tasasivat ottelunsa 6-6 ja ensimmäistä kertaa mukana olleet miehet 45 v aloittivat maaottelunsa 3-5 tappiolla. Koko maaottelu päättyi siten tasan ja kiertopalkinto palasi ruotsalaisten mukana lahden taakse.

Suomen naiset johtivat kisaansa ensimmäisen päivän Foursomen ja Fourballin jälkeen upeasti 3,5-2,5 ja pitivät pintansa upeasti samoin numeroin myös sunnuntain singeleiden jälkeen. Naisten maaottelua on pelattu vuodesta 2004 alkaen. Suomi on ollut vuosikausia altavastaajana, joten tästä voitosta osattiin kyllä ottaa ilo irti Pickalan klubilla sunnuntai-iltapäivällä. Suomen voittoisassa joukkueessa pelasivat kapteeninsa Nina Katajaisen johdolla pelasivat Gitta Kauppi, Virpi Haataja, Maire Riipi, Karoliina Tiivola ja Taina Olenius.