Uutiset
Uuden puheenjohtajan tervehdys

Uuden puheenjohtajan tervehdys

Arvoisat Mid Tour jäsenet ja pelaajat! Mid Tourin vuosikokous valitsi minut toimikunnan puheenjohtajaksi kaudelle 2018. Kausi 2017 oli minulle ensimmäinen vuosi toimikunnan jäsenenä vastuualueenani miesten kilpailujärjestelyt. Toimikunnan yksimielisen, vuosikokouksessa hyväksytyn ehdotuksen mukaisesti otan puheenjohtajuuden vastaan kesken kaksivuotisen kauteni päästyäni nyt toimintaan ja toimikunnan tehtäviin hyvin sisälle. Tässä on hyvä paikka esitellä itseni paremmin niin tutummille kuin tuntemattomammille kilpakumppaneille.
Olen Petri Ahokas, ikää 36 vuotta. Perheessäni vaimon lisäksi on kuusivuotias tyttö ja neljävuotias poika. Asuinpaikaksemme on valikoinut mukavan rauhallinen Maskun kunta Varsinais-Suomessa. Edustan kotiseuranani Kankaisten Golfia, jonne minulla on kotoa kävelymatka. Koulutukseltani olen Valtiotieteiden Maisteri ja päivätyössäni työskentelen If Vahinkovakuutusyhtiön palveluksessa vakuutusanalyytikkona ja -asiantuntijana.
Golfurani on alkanut vuonna 1993 ja takana on nyt 25 kautta keskeytyksettä. Matkan varrella olen kilpaillut paljon eri sarjoissa, aikanaan juniorisarjoissa, muutaman kisan F(G)T:llä, Haastajakiertueella, Audi/PlayersTourilla ja nyt kaksi viimeistä kautta pääpaino on ollut MidTourilla, jonne minulle pääsy aukeni vuotta suunniteltua aikaisemmin ikävaatimusmuutoksen myötä. Lisäksi olen ollut lukuisten golfkilpailuiden järjestelyissä mukana, toiminut tuomarina ja sääntökouluttajana, juniorien valmentajana sekä myös tarvittaessa auttanut ja konsultoinut kentän hoidollisissa asioissa sikäli kun tietämykseni ja osaamiseni on siihen riittänyt. Golf on aina ollut minulle rakas harrastus ja intohimo, samalla tarjoten arjelle hyvän vastapainon.
Haluan vielä tässä yhteydessä lausua suuren kiitoksen väistyvälle puheenjohtajalle Mika Sandellille, joka on tehnyt vuosikausien ajan erinomaista työtä MidTourin eteen. Onneksemme ”Huuli” on luvannut jatkaa vielä toimikunnan jäsenenä, niin hänen tietämys ja osaaminen säilyvät edelleen käytössämme.
Tulevan kauden haasteena meillä on pelaajamäärien palauttaminen entiselle tasolle pienen notkahduksen jälkeen. Ikärajojen muutosten myötä MidTourilta lähti senioreiden peleihin huomattavasti enemmän pelaajia kuin ”kolmekymppisiä” tuli tilalle. Tilannetta on jo analysoitu ja tulevan kauden kalenteriin tehtiin jo pieniä muutoksia, tavoitteena tehdä kiertueesta vielä entistäkin houkuttelevampi. Kalenteriin lisättiin yksi kilpailu ja kausi tulee huipentumaan MidTourin miesten ja naisten yhteiseen finaalikilpailuun syyskuussa, teemalla #RaceToKuusankoski. Lisäksi tehtiin ja tehdään vielä muutamia muitakin pieniä viilauksia mm. ranking-pisteytyksiin, niistä lisää myöhemmin. Tärkeimpänä ajatuksena on kuitenkin säilyttää kiertueen urheilullinen status ja mahdollistaa reilun ja aidon kilpagolfin pelaaminen MidTourin jäsenistölle!
Oikein mukavaa vuotta ja golfkautta 2018 kaikille!