Mid Tour
Syyskausi käyntiin links-klassikolla Vuosaaressa

Syyskausi käyntiin links-klassikolla Vuosaaressa

Mid Tourin kalenterissa on jäljellä enää kaksi kilpailua. Syyskausi on täällä, linnutkin ovat aloittaneet muuton kohti vehreämpiä niittyjä. Vuosaaressa vehreyttä löytyy normaalista poikkeavaan tapaan, sillä koronahelvetin takia kilpailu on siirtynyt kalenterissa syksylle.

Kauden avauskilpailu Itä-Helsingin linksillä saatiin siirrettyä kalenterissa tulevaan viikonloppuun. Läpi kauden Vuosaaresta on kantautunut kauhutarinoita tiukoista raffeista, joissa pallon löytäminen on täysin herran hallussa. Tänä viikonloppuna testataan onko raffeista mihinkään kun Mid Tourin koko kärkikaarti lähtee mittaamaan kuntoaan kentälle.

Viheriöt on pystyleikattu ja alkuviikosta niitä on käsitelty myös muun muassa hiekalla. Tämä viittaisi viritykseen, jossa pystyleikkuu, hiekka ja jyrä muodostaa Vuosaaren viheriöille hyvin rullaavaan, jopa pelottavan nopean ja kovan pinnan. Juuri sellaisen, mitä ne parhaimmillaan ovat.

Viime vuoden kilpailussa yksi oli ylitse muiden. Joonas Hinkkanen dominoi kevätturnauksen vuonna 2019 seitsemän lyönnin erolla seuraaviin. Tänä vuonna Hinks ei ole vielä saanut voittotiliään auki, mutta kisoja on vielä pari jäljellä.

Ringside Golfin miehistö on dominoinut viimeiset kilpailut. Rankingin kärkeen on noussut Henrik ”The Champ” Lahti, joka haki Porista SM-kultaa ja jatkoi Nordcenterissa jaetulla kolmannella sijalla. Nordcenterissa voittoon pelasi Tommy Gulin, jonka syyskunto on sisäpiiritietojen mukaan pelottavan kova.

Kausi 2020 toistaiseksi

Kauden jokaisessa kilpailussa on nähty toistaiseksi eri voittaja. Lakistossa kannua nosti Keijo Jaakola tuloksella par. Vaikeat viheriöt ja kinkkinen kenttä määritti, että kympin sakkiin mahtui vielä tuloksella +7.

Hillsidessa mestaruuteen pelasi Henri Lipsanen tuloksella -3. Tiukan taistelun päätteeksi Juhna Peltomäki jäi yhden lyönnin päähän. Kympin sakkiin riitti tulos +3 sateen riivamassa kisassa.

Tapiolassa voiton korjasi Antti Ulvio, joka piti lopulta kärkipaikkansa helposti upean avauskierroksen jälkeen. Ulvion voittotulos oli kauden paras, -6. Toiselle sijalle ylsi Joonas Mäkinen tuloksella -4. Kympin sakkiin mahtui tuloksella +2.

Sitten alkoi Ringside Golfin dominointi. Lyöntipelin SM-kisat upealla Kalafornian kentällä typistyivät kahteen kierrokseen. Perjantaina lämmiteltiin kukin omalla tavallaan.

Jukka Happonen oli avauspäivän nimi upealla 66 (-6) tuloksellaan. Lopun jännitysnäytelmässä Henrik Lahti ja Marko Helen nousivat kuitenkin rinnalle ja kolmen miehen uusinta päättyi Henun voittoon. Voittotulos oli -4, kympin sakkiin Porissa pääsi tuloksella -1, joka lienee ensimmäinen kerta midien historiassa vaatimuksena kympin joukkoon mahtumisesta.

Nordcenterissa mentiin taas vähän eri tulostasolla. Vaikea kenttä ja pitkät kierrokset kuumassa kelissä uuvuttivat monet ulos mukavuusalueeltaan.

Avauspäivän sankari Keijo Jaakola menetti lopulta suuren johtonsa ja zonessa pelannut Tommy Gulin nappasi uransa neljännen midi-voiton tuloksella par. Top-kypärän saavutti vielä tuloksella +6.

Tämän myötä myös rankingin kärjessä on tasaista lähdettäessä kauden kahteen viimeiseen tapahtumaan

Rankingin kärjessä äärimmäisen tasaista

Niinsanotusti yhden voiton päässä ranking kärjestä on tällä hetkellä peräti yhdeksän pelaajaa. Rankingin kärjessä on ennen Vuosaarta Ringsiden Henrik Lahti. SM-kulta ja kolmas sija Nordcenterista ovat nostaneet 35-vuotiaan niukasti johtoon. Kärkimiehen saalis on tällä hetkellä 1131 pistettä.

Keijo Jaakola seuraa 88 pisteen päässä (1043p). Kolmas mies päälle tuhannen pisteen on Antti Ulvio 1014 pisteellään. Henri Lipsanen (948), Joonas Mäkinen (875) ja Tommy Gulin (840) voisivat nousta rankingin kärkeen pelkästään kakkossijallakin.

Juhna Peltomäki, Tuomo Paavola ja Marko Helen voisivat kukin nousta rankingin kärkeen Vuosaaren jälkeen voitolla. Teoriassa tämä olisi mahdollista myös Juha Kolarille, mutta käytännössä ei.

Niin tai näin, mutta tässä vaiheessa on pakko spekuloida. Mikä se sellainen golfkiertue olisi, jossa ei käytäisi kaikkia mahdollisia skenaarioita läpi ennen tapahtumia.

Viime vuoden voittaja Joonas Hinkkanen lähtee useiden vedonlyöntitoimistojen mukaan ykkössuosikkina tapahtumaan. Toinen ennakkosuosikki on hevosmiesten tietotoimiston mukaan Tommy Gulin, jonka on huhuttu purjehtivan paikalle suoraan lauttasaaren kodistaan.

Kilpailu käynnistyy lauantaina, sunnuntaina kannattaa sääennusteen mukaan kaivaa sadehanskat mukaan bägiin!