Andy Fowlies first Mid Tour victory
Mid Tourin kauden viimeinen osakilpailu pelattiin Kytäjällä North Westin kentällä. Kokonaisrankingin voitto oli mennyt jo aikaa sitten Mikael Piltzille, mutta maajoukkuepaikoista sekä viimeisistä joukkue SM-paikoista taisteltiin vielä tosissaan.Lauantai ”valkeni” ja tilanne ykköstiillä oli kuin RAC-rallista parhaimillaan. Sumun läpi ei nähnyt pätkän vertaa ja lähtöjä jouduttiin siirtämään kaikenkaikkiaan parin tunnin verran. Jo tässä vaiheessa oli varmaa, että viimeiset eivät tulisi ehtimään valoisan aikaan maaliin. Ensimmäisen kierroksen parhaasta tuloksesta vastasi heti aamutuimaan lähtenyt Mid Tourin ”presidentti” Hannu Ylinenpää, jonka kierros oli tasaisen sisältäen yhden birdien, pari bogia ja 15 paria. Vain lyönnin päässä Hannusta oli kolmikko Fowlie, Linnermo ja Kosunen.
Cut-rajaksi muodostui +15, joka laskettiin matemaattisesti jo maaliin pelanneiden kesken. Viimeisellä ryhmällä jäi kolme väylää pelaamatta ja pelaajille annettiin mahdollisuus olla tulematta sunnuntaiaamuna, mikäli cut-raja olisi liian kaukana. Osalla tilanne vaati viimeisillä väylillä alle parin pelaamista ja joillakin oli yksi väylä pelaamatta ja bogi riitti jatkoon.
Kauden viimeinen kierros ja sumu. Ei kyllä yllättättänyt ketään ja lähtöaikoja rukattiin taas eteenpäin. Edellisenä päivänä kierroksensa keskeyttämään joutuneet kävivät huitomassa kierroksensa loppuun ja osalle tuli ”Finnairit” samantien ja osa jatkoi toiselle kierrokselle.
Sumu hälvettyä, taistelutantereen pölyn laskeuduttua ja tiukkojen laskutoimitusten jälkeen listan ensimmäisellä sijalla oli Kytäjä Golfin Andy Fowlie, joka pelasi toisen kierroksen 73 lyönnillä ottaen kolmen lyönnin eron toiseksi tulleeseen Mikael Piltziin. Kolmanneksi sijoittui toinen kytäjäläinen Niko Helin.
Piltz voitti myö Mid Tourin kokonaisrankingin ylivoimaisesti 1790 pisteellä pelaten viisi osakilpailua, joista tuli kolme voittoa, yksi kakkossija ja yksi kolmossija. Rankingin kakkoseksi tuli Niko Helin, jolla kirkkaimpana reikäpelin Suomen mestaruus. Kolmanneksi tuli Antti Ulvio, jolle voitto irtosi Meri-Teijon osakilpailusta.
Kausi 2014 on osakilpailujen puolesta pulkassa. Jäljellä on vielä joukkue SM kilpailut Alastaron kentällä tulevana viikonloppuna.