
Etelä-Pohjanmaan Golf uusi SM-joukkuemestaruutensa
Hill Side Golf & Country Club loi ja organisoi upeat puitteet midinaisten SM-joukkuekisoille kauden päättäjäistapahtumana. Olosuhteet olivat täydelliset hienolle taistelulle mitaleista. Ja mitaleista taisteltiin ennätyksellisen 20 joukkueen voimin. Voimanaiset Pohjanmaalta kuitenkin tulivat ja uusivat viimevuotisen mestaruutensa. Maitan malja jälleen vuodeksi Etelä-Pohjanmaan Golfin kaappiin.
Kisassa pelattiin myös ennätyksellisen hienoja tuloksia molempina päivinä. Lauantain Fourballissa EPG (Taina Olenius & Minna Mäntylä) löi tauluun -1 perässä seuraten SHG +2 (Gitta Kauppi & Minna Kalliovaara) ja PGC +4 (Mari Yliperttula, Marika Soravuo). Iltapäivän haastavassa Foursomessa loistivat jo puolestaan eri joukkueet. Kärkituloksen 82 pelasivat StLG ja Sarfvik vanavedessään, ensikertalaiset Espoo Ringsidelaiset (Virpi Vuorinen, Jaana Angeria).
Toiseen päivään lähdettiin EPG:n johdolla. Eroa kakkoseen, SHG:hen, oli kolme lyöntiä ja heistä kolmen lyönnin päässä kisan yllättäjä ERG. Hyvisät asemista mitalijahtiin lähtivät myös PGC neljäntenä vain lyönnin Rinkun naisista ja kaksi lyönnin päässä StLG ja Sarfvik.
Sunnuntain singeleissä kotikentällään pelannut, entinen LET-ammattilainen Hanna-Leena Salonen näytti, miten Hill Siden Laaksoa kierretään ammattimaisesti ja löi tauluun -1 muiden säestäessä mainiosti taustalla. Myös ensikertalainen näissä kisoissa, Hill Siden joukkue, nousikin mainiosti lopputuloksissa lopulta neljänneksi. Mutta heidän takanaan taisteltiin ankarasti mitaleista. Kuumien ryhmien osalta etuysin jälkeen voitiin todeta lohjalaisten joutuneen hieman antamaan periksi mitalitaistelussa. Mitalit jaettaisiin lopulta EPG:n, SHG:n, SGC:n ja Pickalan kesken.
Kauden midikuningatar, EPG:n Taina Olenius pelasi huikeasti par-tulokseen ja Rea Tokkarin myös pelatessa hyvän kierroksen kultamitalit matkasivat jälleen Pohjanmaan lakeuksille. Pickalalla oli selkeästi kisan tasaisin joukkue. Sunnuntain singeleissä parhaana tuloksenaan Marika Soravuon 77 lyöntiä. Pickala nousi lopulta kisan kakkoseksi häviten lopulta vain kolme lyöntiä mestareille. Jokavuotinen mitalistijoukkue SHG pelasi jälleen itselleen mitalin, pronssisen.
Oli ilo jälleen kerran todeta tämän joukkuekisan hienoudet. Ennätyksellinen määrä joukkueita ja mainio tulostaso tiukkoine taistoineen nostivat hymyt niin kisajärjestäjien kuin pelaajienkin kasvoille. Hienoa oli myös usean ensikertalaisseuran mukanaolo.
Onnittelut kaikille mitalisteille!
Tulokset:
1. EPG 315
2. PGC 318
3. SHG 325
4. HSGC 327
5. SGC 330
6. ERG 333
7. HGK 338
8. StLG 339
9. NGK 340
10. LGV 343
11. EGS 344
12. ARGC 349
13. GT, KyG 351
15. NRG, NGCC 352
17. GG 353
18. MGS 368
19. PGH 373
20. RuG 407
ak


