
Euroopan mestari tuli takaa, rinnalle ja ohi
Mid Tourin kauden viides osakilpailu pelattiin Pickalan Golfin Park-kentällä loistavassa elokuisessa auringon paisteessa. Kenttä oli viimoisen päälle kunnossa ja katettu huipputuloksia varten. Ensimmäisen kierroksen jälkeen 67 pelaajaa latoi korttiin 7-alkavan kierrostuloksen, mitä ei ole ennen tapahtunut. Cut-rajaksi muodostui midihistorian kovin, 81 lyöntiä (+9).
Ensimmäisen kierroksen jälkeen piikkipaikalta löytyi kolme pelaajaa 70 lyönnin kierroksella. Ville Karhu, Antti Ulvio ja Joonas Huttunen nakuttivat 4-6 birdie mieheen ja kärkipaikka oli ansaittu. Toisella sijalla vain lyönnin kärjestä olivat Marco Willberg, Mikael Piltz ja Antti Murtovaara.
Päivän näyttävimmästä suorituksesta vastasi Henrik Lahti, joka löi pallonsa n. 100 m toisella lyönnillä sisään 18. reiällä. Eaglen arvoinen suoritus, joka siivitti Lahden 73 lyönnin kierrokseen.
Sunnuntai valkeni ja keli oli vieläkin parempi, kuin lauantaina. Lämmintä piisasi, pieni pilviverho ja tuulenvire, joka ei juuri vaikuttanut palloihin. Toisena päivänä nähtiinkin neljä 70 lyönnin kierrosta. Timo Tuunanen, Ville Männistö ja Erik Stenman, joista Männistön kortista löytyi peräti seitsemän birdieta. Stenmanin kortti oli puhdas bogeyfree kierros kahdella birdiella.
Loppuratkaisut käytiin aivan viimeisellä väylillä. Antti Ulvio johti kilpailua 16. reiän jälkeen -3 tuloksella. Ulvio kuitenkin lopetti kierroksensa kahteen bogeyhin ja tipahti tuloksen -1. Edellä menevässä ryhmässä Marco Willberg teki 18. reiällä hienon lähestymisen reiluun metriin, naulasi birdiensa keskelle reikää siirtyen tulokseen -3 ja päättämällä kisaurakkansa 70 lyönnin kierroksella. Muilla ei ollut siinä vaiheessa sanasijaa ja Marco otti kotikisan voiton. Toiseksi sijoittuivat Ville Karhu ja Antti Ulvio tuloksella -1.
[button link=”http://golf.fi/kilpailukalenteri-mobiili/#/competition/674841/results” color=”midtour” shape=”rounded” size=”small” target=”_blank” align=”center”]Tulokset[/button]
Mid Tour kiittään Pickala Golfia loistavassa kunnossa olleesta kentästä sekä kilpailun tuomareita.
Kausi jatkuu kahden viikon kuluttua Tapiola Golfissa, jonne ilmoittautuminen päättyy torstaina 25.8.2016 klo 18:00.[button link=”http://golf.fi/kilpailukalenteri-mobiili/#/competition/674866/info” color=”midtour” shape=”rounded” size=”small” target=”_blank” align=”center”]Ilmoittaudu[/button]


