
Henrik Kontrolloi Vuosaaren avauskisan upealla birdiellä kotiin!
Melkoinen sanaleikki heti otsikossa! Henrik Kontro on voittanut kauden 2021 ensimmäisen Mid Tourin osakilpailun yhden lyönnin erolla ennen samassa ryhmässä pelannutta Tatu Toivoa. Peuramaa Golfin edustaja johti kisaa avauspäivän jälkeen kolmen lyönnin turvin, mutta viimeisenä päivänä johtoasema vaihteli päivän mittaan.
Kontro ei saanut unelmiensa lähtö päivään, vaan komennon otti Henri Lipsanen, joka oli virheetön ensimmäiset yhdeksän reikää pelaten ne kaksi alle parin. Samaan aikaan Kontro teki etuysiin viisi bogia ja yhden birdien ja tilanne oli hyvin tasainen kärjen osalta kun vielä Tatu Toivo pelasi tasaisesti parin pinnassa kierrostaan.
Puotilalainen Kontro nappasi kuitenkin tahtipuikon taas itselleen tekemällä komeat birdiet väylillä 12 ja 13, yksillä päivän haastavimmista väylistä. Samaan aikaan Lipsanen sakkasi ja tippui useamman lyönnin kärjestä.
Vuosaaren kenttä erotteli todella pelaajia sunnuntaina. Vaikka taivaalta ei paljoa sadellut, oli lauantaista poiketen tuuli sen verran kovaa, että useillä väylillä oli vaikeuksia päästä edes birdieputille mitan puolesta.
Tatu Toivo ja Henrik Kontro päätyivät tasatuloksessa viimeiselle väylälle. Molemmat löivät fiksusti draivinsa ykkösen väylälle ja Kontro antoi itselleen ottelupallon lyömällä 160 metristä rauta-kasin noin 2,5 metrin päähän reiästä.
Toivo hoiti hienosti etuforelta parinsa ja näin Kontro sai mahdollisuuden napata uransa suurimman voiton, mutta putti piti upottaa. Nopea pelaaja astui alkuasentoon, laittoi lavan liikkeelle ja pallon keskelle reikää ilman epäilyksiä! Debyytti ja voitto ensimmäisessä kisassa sai paitsi Henkan, mutta myös katsojan rooliin tyytyneen Rauskin (isä, vakiocaddie) erittäin iloiseksi!
”Edellinen voitto on varmaan seuran mestaruuskisa, mutta kyllä tämä on merkittävin voitto mitä olen saanut”, Henkka iloitsi. Rauski oli ehdottomasti sitä mieltä, että voitto olisi luonnollisesti ollut selkeämpi jos hän olisi päässyt auttamaan mailavalinnoissa ja kertomaan oikeita pelilinjoja.
”No, ei se paljoa häirinnyt tänään. Pitää nyt katsoa jos koittaisi vaikka Nordcenterin Finnish Tourilla laittaa Rauski vaan viereen kävelemään ja juomaan lonkeroa”, Henkka heitti ideaa ilmoille kun voitto tuli ilman bägin vetäjää.
Kakkoseksi tullut Tatu Toivo ei usko palaavansa Mid Tourille ainakaan vakiokasvoksi. ”Taisi olla vähän tällainen yksittäinen vierailu, sen verran työkiireitä kesällä”, golfia Jyväskylässä opettava Toivo kertoi.
Henkka sen sijaan aikoo pelata vielä Mid Tourilla.
”Pari seuraavaa kisaa menee Finnish Tourin kanssa päällekkäin, mutta ehdottomasti aion tulla aina kun kalenteri sallii”, voittaja tiedotti.
Voittotulos Vuosaaressa painui lopulta yhden lyönnin yli parin. Kontron kierrossarja oli kahden päivän aikana 69-76 (+1). Tatu Toivon tulokset olivat 73-73 (+2). Kolmanneksi jäi Henri Lipsanen 73-74. Viime vuoden avauskisan kakkonen Juha Kolari oli jälleen hyvässä kevätvireessä. Tällä kertaa neljäs sija tuloksin 75-73.
Puolustava voittaja Matti Meriläinen oli viides tuloksessa +5.
Mid Tourin pelaajat ja muut asianosaiset kiittävät Vuosaari Golfia jälleen upeasta kentästä ja hyvistä järjestelyistä. Toivottavasti saamme palata taas vuoden päästä!
Kilpakausi Mid Tourin miesten osalta jatkuu toukokuun puolivälissä toivottavasti lämpimämmissä keleissä Wiurila Golfissa.
Kirjoittaja: Nikke Tyry
Palkintojenjako
Pandemiatilanteesta johtuen kilpailun palkinnot jaetaan virtuaalisesti. Vuosaaren vaativista olosuhteista Golf Centerin/Golf Balancen lahjakortit saavat:
1. Henrik Kontro 300€
2. Tatu Toivo 200€
3. Henri Lipsanen 150€
4. Juha Kolari 100€
40v. 1. Juha-Pekka Peltomäki 300€
40v. 2. Sami Lahti 100€
Mainituille pelaajille on lähetetty sähköpostia.
Mid Tour kiittää kaikkia osallistujia ja Vuosaari Golfia uskomattoman hienosta kentästä. Tänne on aina mukava tulla avaamaan kilpakausi!
Mid Toimikunta / Petri Ahokas & Miikka Savela