
Keijo Jaakola voitti kotikenttänsä osakilpailun
Mid Tour kausi 2016 sai arvoisensa päätöksen Tapiola Golfissa. Ensimmäistä kertaa tourin kalenterissa ollut kenttä sai pelaajilta suuret kiitokset niin pelattavuudeltaan kuin ulkonäöltään. Todella muodokkaasti muotoillut griinit kasvattivat monelle pelaajalle muutaman harmaan hiuksen lisää, koska väärälle puolelle lippua osunut lähestymislyönti toi mietittävää putti ja chippilinjoihin. Stimp meter oli 3,1 metriä, mutta olisi voinut olla jalan verran enemmänkin.
Kauden päätöskisaan lähdettäessä Mika Piltz oli jo varmistanut rankingin kokonaisvoiton. Muut kärkimiehet, jotka pelasivat amatööri statuksella joutuivat painamaan tosissaan maajoukkuepaikoista sekä tärkeistä seurapisteistä.
Lauantaiaamuna keli helli pelaajia ja peliolosuhteet olivat lähes täydelliset tuloksentekoon. Moni käytti tilaisuuden hyväkseen ja samanmoista birdie iloittelua ei ole ennen nähty Mid Tourilla. Kaiken kaikkiaan kisassa tehtiin 396 birdiea ja 13 eaglea. Vertailun vuoksi Pickalassa tehtiin entinen uusi ennätys 344 birdiea ja vain kaksi eaglea. Helpoimmiksi väyliksi tulivat 1. ja 5., jotka molemmat ovat par-5 väyliä (ka. 4.90 lyöntiä). Vaikein väylä on 15. par-4 (ka. 4.74), joka pituutensa ja griinin kapeutensa puolesta oli vaikea lähestyä. Vastatuuli kyseisellä väylällä ei ainakaan helpottanut tilannetta. Kenttätilastot näet tästä.
Ensimmäinen päivä oli pelaajien puolesta hurlumhei meininkä ja kärkeen kiilasi Espoo Ringside Golfin Tommy Gulin. Tommyn ensimmäiseen yhdeksään reikään ei pareja sisältynyt, vaan viisi birdie ja neljä bogia. Hieno loppuysi ja tuloskorttiin 68 lyöntiä (-4). Saman tuloksen pelasi Aura Golfin Sami Sarkki. Iltapäiväksi kelei heikkeni sateen myötä ja kun viimeiset pelaajat tulivat 18. väylälle, taivas repesi totaalisesti.
Kokonaista kahdeksan pelaajaa pelasi ensimmäisen kierroksensa alle parin. Uusi Mid Tourin ennätyks sekin. Huomion arvoista ensimmäiseltä kierrokselta olivat Antti Pasasen sekä Jouko Piikin tulokset par-5 väyliltä. Molempien lyöntikeskiarvo oli 3.67 lyöntiä (yksi eagle ja kaksi birdiea). Eurooppa tourin tasoa!
Sunnuntai valkeni kirjaimellisesti aurinkoisena. Kenttä oli vielä märkänä edellisen illan ja yön sateista, mutta griineille tulo oli ainakin tikanheittoa. Seitsemän pelaajaa pelasi kierroksensa alle parin! Keijo Jaakola (avauskierros 69 lyöntiä) ja Tommy Gulin taistelivat rinta rinnan aina 14. väylälle saakka, jossa Gulinilla tuli muutama vastoinkäyminen ja Keijo otti hyvän kaulan. ”Keksin” toinen kierros sujui myös 69 lyönnillä ja voitto irtosi tuloksella 138 lyöntiä (-6). Toiseksi sijoittui Gulin 140 lyöntiä (-4) ja jaetulle kolmannelle sijalle tourin kokonaisrankingin varmistanut Mikael Piltz (-2). Samaan tulokseeen päätyi avauspäivän jälkeen jaetulla johtopaikalla ollut Sami Sarkki.
Nevas Golfin Antti Vilen teki kunnon Moving dayn pelaten hienon kierroksen 69 lyönnillä (74+69). Kuudenneksi tuli Timo Tuunanen kokonaistuloksella 145 (75+70).
Mid tour onnittelee kaikkia osakilpailujen voittajia ja kiittää kaikkia pelaajia kaudesta 2016. Uusi vuosi ja uudet kujeet.
Kausi on osakilpailujen myötä lyöty pakettiin. Miehillä on seuraavaksi kauden päättävä seurajoukkueiden Suomen mestaruuskilpailu Tammer-Golfissa. Samalla lyötiin lukkoon vuoden 2017 Midien Euroopan mestaruuskilpailuihin matkaava Suomen maajoukkue. Kilpailu pelataan 8.-10.6.2017 Madridissa Real Puerta de Hierron kentällä. Kenttä on rankattu Euroopan top-100 listalla sijalle 80.
Maajoukkue midien Euroopan mestaruuskilpailuihin 2017
Tommy Gulin
Keijo Jaakola
Kristian Tammivuori
Tuomo Paavola
Marco Willberg
Timo Tuunanen