Mid Tour
Kliinistä linksiä ja parasta Hinksiä Vuosaaressa

Kliinistä linksiä ja parasta Hinksiä Vuosaaressa

Vuosaaren linksmidit käynnistyivät tänään lauantaina tutussa komennossa. Viime vuoden herra ja Hidalgo, omalla takapihallaan pelaava Joonas Hinkkanen otti homman haltuun kuten odottaa saattoi. Päivän tulos -2 pitää puolustavan mestarin kärjessä, ja vain Matti Meriläinen on tiukasti Hinkkasen kannoilla.

Annetaan ensin Vuosaari Golfin kenttähenkilökunnalle iso käsi artikkelin alkuun! Siirtosääntö oli yksinkertainen varotoimenpide kasteen varalta ja jopa artikkelin kirjoittaja soitti johtokunnalle vaatien sen poistoa 10 minuuttia ennen kisan alkua. Aivan jäätävän komeassa kunnossa oleva kenttä jyrättyine greeneineen ja tiukkoine pintoineen.

Niin tai näin, tuuli alkoi nousta aamupäivän pelaajien loppukierroksen kohdalla ja vinot lyönnit pitkittivät kierrosta. Hinkkanen sen sijaan pommitti draivinsa kentälle, joka piti ennakkosuosikin vallankahvassa kiinni.

”Se oli aika hyvää toimintaa. Aika vähän kerennyt töiden takia pelailemaan lähiaikoina, mutta peli on ollut hyvällä mallilla. Osuin latuun, laitoin putteja sisään ja pysyin ylivoimaisena”, Hinkkanen lataa Pro Jounin metodeihin perustuen. Jos ei juttu aukea, rinkkulaiset kertovat mielellään lisää videomateriaalin kera.

Hinksukka painoi birdietä erityisesti par-vitosille. Tiukat greenit eivät antaneet mitään ilmaiseksi, mutta Joonas vanhaha parketin myyjänä tiesi miten niillä käyttäytyä.

”Liukkaat ja hienot pinnat. Piti olla kieli keskellä suuta ja laittaa palloa koteloon. Viime vuoden voitto on tarkoitus uusia ja tämä oli siihen oiva startti. Peliä hiottiin auringonlaskuun asti eilen pelaamalla vuoronperään väyliä 10 ja 9 Niken (Tyry, allekirjoittanut) kanssa. Myös hallilla on tullut otettua kosketusta paljon kesällä ja talvella, joten tuntui kun omalla takapihallaan olisi chippaillut”.

Kenttähän on perkeleen vaikea ja se näkyi myös jäähdyttelijöiden otteissa. Kolmanneksi paras maaliin pelattu tulos on yli parin, ja 75:set ovat vielä hyvin mitalikahveissa kiinni.

Sunnuntai määrittää paljon, mutta Hinkkasen ja Matti Meriläisen taistelu on lähtökohtaisesti luvassa voitosta. Toisaalta myös Nordcenterissa nähtiin ettei isolla johtoasemalla tee juuri mitään.

Lets go, linksin kuninkuus jaetaan vasta sunnuntaina!