
Mid Tour Sunday Qualifier saatiin maaliin iltahämärissä
Vuosaaren kilpailuun järjestetyn karsinnan merkeissä. Kuten jo todettua, karsintaan kohdistui ennennäkemättömän suuri mielenkiinto. Valitettavasti paikkoja oli vain 48 pelaajalle, joista 15 lunasti paikan ensi viikonlopun varsinaiseen Mid Tourin avaukseen.
Ihanteelliset sunnutai-iltapäivän olosuhteet kohtasivat ilmeisesti vielä pientä kevätruostetta, karsinnan 15. sija irtosi tuloksella 82(+10). Alkukauden kankeudet vaikuttivat hieman turhan paljon pelinopeuteekin, karsinnan viimeinen ryhmä pääsi juuri ja juuri ilman keinovalaistusta kentältä maaliin.
Parasta vauhtia karsinnassa piti Aura Golfin Fredrik Jansen. Tulokseen 74 mahtui 4 birdietä, hyvää tekemistä! Marko Vähätalo Pirkkalasta, Juuso Lindfors Aulangolta ja kotikentällään pelannut Esa Knuutila jäivät lyönnin päähän. Mainituista Jansen sekä Lindfors pääsevät viikon päästä ottamaan ensikosketusta Mid Touriin, nuoret miehet kuuluvat niihin, joille Mid Tour avasi ovensa odotettua aiemmin. Kaiken kaikkiaan karsinnan läpäisi 10 ”junnua”, eli alle 30-vuotiasta tour-tulokasta.
Karsinnan kautta paikan kilpailuun selvittivät:
Fredrik Jansen, Aura Golf 6c-1
Marko Vähätalo, Golf Pirkkala 6c-2
Juuso Lindfors, Aulangon Golfklubi 6c-3
Esa Knuutila, Vuosaari Golf 6c-4
Tuomas Nukari, Tawast Golf 6c-5
Kasper Honkanen, Porin Golfkerho 6c-6
Mikael Savolainen, Keimola Golf 6c-7
Jere Lunttila, Vuosaari Golf 6c-8
René Bergman, Peuramaa Golf 6c-9
Niko Saastamoinen, HIFK Golf 6c-10
Veli-Pekka Hakala, Kytäjä Golf 6c-11
Joona Mäenpää, St. Laurence Golf 6c-12
Aleksi Heikkinen, Peuramaa Golf 6c-13
Jarkko Tanninen, Gumböle Golf 6c-14
Oscar Parviainen, Vierumäen Golfseura 6c-15
Vuosaaren Mid Tour I lähtöajat julkaistaan huomenna maanantaina 19.4.2021. Tämän hetkinen ilman kategoriaa olevien pelaajien tasoitusraja on +0,8.
Teksti: Petri Ahokas