
Midien Euroopan mestaruuskilpailut Madridissa
Vuoden 2017 Midien Euroopan mestaruuskilpailut pelataan 8.-10.6.2017 Madridissa Puerta De Hierron kentällä. Suomen Mid maajoukkue lähtee jälleen kerran matkaan vahvalla joukkueella. Mukana on kaksi midien EM mitalistia. Marco Willberg voitti 2011 Norjan leppoisessa kevättuulessa ja Timo Tuunanen sai pronssia 2012 Virossa. Muut maajoukkuepelaajat ovat Tommy Gulin, Keijo Jaakola, Kristian Tammivuori ja Tuomo Paavola.
Monena vuonna kisaamassa on ollut myös omatoimimatkailijoita ja kun tänä vuonna on tarjolla huippukenttä auringon lämmössä, niin lähtijöitä varmasti riittää. Kilpailuun ilmoittautuminen on avautunut EGA:n sivuilla. Pelaajan tulee olla täyttänyt 30 vuotta ennen ensimmäistä kilpailupäivää. Jokaisella maalla on oma kiintiönsä kilpailuun, jonka EGA ilmoittaa ilmoittautumisen päätyttyä Suomen maajoukkueen kapteenille.
Mikäli kilpailija on ollut edellisen vuoden EM kilpailussa 12 joukossa, saa hän suoran paikan kilpailuun. Maapaikat jaetaan Mid Tour 2016 rankingin mukaan ensin maajoukkuepelaajille, jonka jälkeen mennään tasoitusjärjestyksessä. EGA ilmoittaa varasijalla olevalle pelaajalle suoraan kilpailupaikasta.
Lisätietoa kilpailusta voi kysyä maajoukkueen kapteenilta Miika Reunamalta miika.reunama(a)gmail.com
Kilpailun viralliset kisasivut löytyvät tästä
Ilmoittautumaan pääset tästä