
Milla Hallanoro ja Kimmo Lindberg voittoon naisten ja M40 kauden avauksessa
Sea Golf Rönnäs isännöi menneenä viikonloppuna sekä naisten että vanhempien miesten 40 -sarjan avauskilpailua. Viikonloppu käynnistyi sateisessa Rönnäsissä ja päättyi auringonpaisteeseen, jossa kaksi kiertueelta tuttua menestyjää osoittautuivat kisan parhaiksi.
Milla Hallanoro totesi kilpailun jälkeen edellisestä voitosta olleen jo hetki aikaa, mutta tämä taisi johtua välissä olleesta talvesta, sillä hän puristi viime kauden ranking-voittoon finaalikilpailun voiton turvin. Hallanoro on hallinnut naisten sarjaa vuosikausia, mutta viime vuoden avausvoitto sai odottaa aina Linna Golfin finaaleihin saakka, eikä voittaminen ole enää koventuneessa kilpailussa helppoa.
Tämä kausi käynnistyi kuitenkin lennokkaasti, kun Hallanoro kiri itsensä voittoon päätöspäivänä tuloksella (76-69, +1). Hän lähti päivään takaa-ajoryhmästä ennen kärkiryhmää. Kentän haastavampi etuysi sujui salakavalasti hivuttaen itseään kohti kärkeä – virheitä vältellen. Tämän hän nosti itsekin voiton avaimeksi alkukierroksen tiukalla metsätaipaleella.
”Hyvin vähän tuli virheitä, pysyin väylällä ja osuin griineihin sekä missasin helppoihin paikkoihin. Sunnuntaina oli parempi puttipäivä, tein pari bogia kisassa, mutta en sitä isompia tuloksia. Voitin täällä kaksi vuotta sitten, ja pidän kyllä kentästä ja sopii stediin peliini yleensä suorilla lyönneilläni.”
”Ikärajan laskettua 25 vuoteen on kiertueen taso noussut entisestään, mikä on positiivista. Se edellyttää myös itseltä parempaa peliä. Se on vain positiivinen asia ja toivotaan, että kirittäjiä tulee jatkossakin lisää”, kertoi Milla voitosta ja kiertueen nykytilasta.
Kilpailun kärkikolmikko heilahti uusiksi sunnuntain aikana. Neljä birdietä sisältäneen hyvän takaysin turvin kakkoseksi kiri Saana Pakonen (+4). Ainoana kärkiryhmässä startanneista paikkansa podiumilla säilytti Belinda May (+5). Ykkösenä päivään startannut Anni Valjakka jätettiin kovassa kisassa lopulta neljänneksi.
Miesten sarjassa avauspäivän jälkeen kärjessä ollut Kimmo Lindberg onnistui sen sijaan säilyttämään hankitun johtonsa niukasti loppuun saakka. Voittotulos painui lyönnin verran pakkasella (69-74, -1). Kovimman haasteen heitti lopulta hurjan loppukierroksen feidillään viistänyt Keijo Jaakola (Par). Edes neljä birdietä väylille 13-17 ei riittänyt kuitenkaan voittoon, kun Lindberg onnistui painamaan takaysinsä yhden alle parin. Helpolla ei uran ensimmäinen ”runkosarjavoitto” tullut.
”Eilen hyvä kierros kylmässä sateisessa kelissä. Etuysillä taistelin ja takaysillä tein tarvittavat birdiet hyvillä puteilla lauantaina, mutta tänään olikin sitten päinvastaista. Etuysi oli karmeaa toimintaa, melko sininen kortti oli muutamalla birdiellä välissä. Ajattelin, että muut ovat menneet jo kärjessä menojaan ja läpsyttelin vain omaa peliäni. Yllätyin 18 tiiboksissa vahvasti, kun näin että tässä voikin käydä hyvin. Kaikennäköistä voi toki viimeisellä väylällä tapahtua – mutta tänään ei tapahtunut.”
Kimmoa ollaan totuttu näkemään kiertueen kärkikamppailuissa käytännössä aina, mutta yllättäen ensimmäinen voitto osui kohdalle vasta viime vuoden SM-kisoissa Oulussa. Nyt hän on antanut varoituksen kilpakavereille, sillä lisää saattaa olla hyvinkin tulossa ja hän vahvistikin homman kiristyvän vain kun ikää tulee lisää.
”Tästä se lähtee. Vielä on jokunen vuosi näitä kisoja jäljellä. Nyt kun on saanut voittotilin auki niin niitä voi näköjään tulla lisääkin. Kotona en enää pärjää perheen sisäisissä, se on ollutta ja mennyttä – ei mitään saumaa.”
Tällä hän viittasi tiedosteluun, onko tasonnosto ollut myös pakollinen pärjätäkseen kovaa jälkeä tehneelle pojalleen Rasmus Lindbergille. Juniorisarjoissa pääosin esiintynyt Rasmus nousi suuren yleisön tietoisuuteen simulaattorigolfin SM-hopealla.
Miesten kilpailun kärki oli laajalla rintamalla tasainen. Kolmossijaa päätyivät lopulta jakamaan Antti Joutsen, Joonas Huttunen sekä Hannu Metsolla tuloksella +2. Finaalikierroksen tilastoihme nähtiin Matti Meriläisen toimesta, joka teki eaglen sekä väylälle 13 että 15.
Kilpailun hienoin yksittäinen lyönti lähti Petri Lehdon lavasta, kun hän teki lauantaina Rönnäsin 12. väylälle hole in onen. Holari oli Petrin uran kolmas. Uskomatonta kyllä, mutta pallo oli hyvin lähellä löytää reikään myös sunnuntaina samaisella väylällä saman pelaajan toimesta, mutta tyytyminen oli tap-in birdieen.


