
Pickala uusi mestaruuden
Pickalan tasaisuus oli valttia, kun midinaisten joukkueiden Suomen mestaruudesta pelattiin Kytäjällä 9.-10.9. Maitan malja ja Suomi 100 -mitalit irtosivat lopulta kahdeksan lyönnin erolla hopealle sijoittuneeseen Sarfvikiin ja yhdeksän lyönnin päähän jääneeseen pronssimitalisti Etelä-Pohjanmaan Golfiin.
Kytäjällä nähtiin jännittävä kisa, kun 12 midinaisten joukkuetta kisasivat Suomen mestaruudesta kolmessa eri pelimuodossa. Lauantain ensimmäinen paripeli bestball mentiin Helsingin Golf klubin tahtiin, kun Gitta Kauppi ja Hanna Michelsson laittoivat tauluun johtolukemat 74 (+2). Vain lyönnin päässä talilaisista tuli Sarfvikin kaksikko Nina Johansson ja Annika Ahlstedt. EPG:n Taina Olenius ja Minna Mäntylä sekä Pickalan Katri Hynninen ja Marika Soravuo selvittivät ensimmäisen kierroksen yhteistuloksella 77. Myös LGV ja EGS olivat iskuasemissa tuloksilla 78 ja 81 lyöntiä.
Märkä keli ja North West -kenttä eivät päästäneet pelureita helpolla, mutta naiset vastasivat haasteeseen. Kahdella pelaajalla urakoineet EPG ja Sarfvik selvittivät haastavan foursome-pelimuodon tuloksella +11. Samaa tulokseen ylsi myös uudet pelaajat, Katja Riipin ja Sanna Haaviston kisaan heittänyt Pickala. Kahden naisen urakkaa jatkaneet EGS:n Anne Kokko ja Satu Vuorinen sekä LGV:n Emmi Lehtoviita ja Anu Alppi pitivät joukkueensa kisassa mukana 87 ja 88 lyönnin tuloksilla. Myös Ringside Golf pysyi iskuetäisyydellä, jakamalla forusomen viidennen sijan Lakeside Golfin kanssa. Upean fourballin pelannut HGK sen sijaan joutui takaa-ajajan asemiin, kun foursomeen kului 92 lyöntiä.
Sunnuntain singeleihin lähdettiin kutkuttavasta tilanteesta. Sarfvik piti ykkössijaa tuloksella +14, kahden lyönnin päässä olviat sekä EPG että Pickala ja seuraavia sijoja jakoivat HGK ja LGV +22 lyönnin yhteistuloksella. Myös EGS (+24) ja ERG (+28) olivat vielä valmiina sekoittamaan kärjen järjestystä.
HGK:n urakkanainen Gitta Kauppi pelasi upean viimeisen päivän ja nappasi singeleiden kärkisijan paremman takaysin turvin yhteistuloksella 79 (+7). Kaupin kiri ei kuitenkaan riittänyt nostamaan talilaisia mitaleille, kun sekä EPG:n, Sarfvikin ja Pickalan ladyt olivat mukana kärkikymmenikössä. Taina Oleniuksen 80 ja Rea Tokkarin tulos 91 riittivät pronssimitaliin, Annika Ahlstedtin 84 ja Nina Johanssonin 88 tuokset toivat hopeaa ja Katja Riipin jaettu singeleiden ykkössija Kaupin kanssa sekä Katri Hynnisen 83 takasivat Pickalalle toisen peräkkäisen mestaruuden. Näin Pickalan kapteeni Marika Soravuo sai kunnian nostaa Maitan maljan suorille käsille mestaruuden merkiksi.
-Nämä me haluttiin!, mestarikapteeni Soravuo ihasteli Suomi 100 -juhlavuoden mitalia kaulassaan ja kiitti omaa joukkuetta hienosta pelistä.
-Kiitos kisasta ja järjestelyistä sekä onnea myös muille mitalisteille, Soravuo päätti.
Kiitokset ensimmäistä midinaisten SM-kisaansa tuominneelle tuomari Jani Ylöselle, kilpailunjohtaja Erkka Raville ja Kytäjä Golfin kädäritiimille sekä startteri Crisse Raitokoskelle sekä Golfliiton toimiston tiimille yhteistyöstä!
Katso midinaisten SM-joukkuekisan lopputulokset >>
Midinaisten pelit jatkuvat ensi kaudella. Tervetuloa mukaan!