Mid Tour
Piltz ylivoimainen Pickalassa, Lehto rankingin voittajaksi

Piltz ylivoimainen Pickalassa, Lehto rankingin voittajaksi

Mid Tourin kauden viimeinen osakilpailu pelattiin Pickalan Park-kentällä. Panoksena oli viimeiset maajoukkuepaikat ja ensi viikonloppuna pelattavien seurajoukkueiden Suomen mestaruuskilpailujen paikat. Sääennusteet alkuviikosta näyttivät hurjilta ja oli ”ennustettu” vettä kaatamalla ja ukkosta koko viikonlopulle. Onneksi se oli suomalaisten meteorologien tekemä ennuste, joten ei huolen häivääkään ja aurinko alettiin odotella. Sen verran heillä oli osunut oikein, että lauantaiaamusta tuli paikoitellen rankkaakin sadetta, joka kuitenkin selkeni iltapäivälle todella loistavaksi keliksi.

Pickala on totutusti ollut Mikael Piltzin valtakuntaa ja valtias näytti kaapin paikan jo heti avauskierroksella pelaten vakuuttavan 68 (-4) lyönnin kierroksen. Sillä heltisi neljän lyönnin kaula toisena olleeseen Pickalan Antti Pasaseen (72). Sen jälkeen oli pelaaja muutaman lyönnin sisällä monta.

Sunnuntai valkeni myös loistavana ja aurinkoa saatiin pelaajien ylle. Andy Fowlie ja Antti Ulvio aloittivat nousunsa kohti kärkeä pelaten hienot 71 (-1) lyönnin kierrokset. Piltz oli kuitenkin niin kaukana, ettei kenelläkään ollut mitään saumaa ottaa Mikaa kiinni ja lopulliseksi voittomarginaaliksi tuli seitsemän lyöntiä. Toiseksi tuli Golf Talma Timo ”Pulde” Pulkkinen, joka oli kierrosta pitkään jo pari alle, mutta kuuluisa 17. väylä teki valitettavasti tehtävänsä tuloskorttiin, kuten niin monelle muullekin.

Jaetulle kolmannen sijan jakoi neljä pelaajaa: Jani Michelsson, Timo Tunanen, Antti Ulvio ja Jyri Siivonen.

Samalla jaettiin viimeiset maajoukkuepaikat vuoden 2016 Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka pelataan Tshekeissä Karlovy Varyn kentällä kesäkuun ensimmäisellä viikolla.

Maajoukkue 2016:

Petri Lehto, Keijo Jaakola, Timo Tuunanen (suora paikka 2015 kisoista), Timo Pulkkinen, Antti Joutsen, Jukka Lehtonen ja Jani Michelsson.

Maajoukkueen uudeksi kapteeniksi valittiin Miika Reunama. Mid Tour kiittää entistä kapteenia Marco Willbergia menestyksekkäästä kapteenin urasta, joka toi yhden kultamitalin (Willberg, Norja) sekä yhden pronssin (Tuunanen, Viro).

 

Petri Lehto rankingin voittajaksi

Mid Tourin kokonaisrankingin voittajaksi pelasi ensimmäistä kertaa Helsingin Golfklubin Petri Lehto ottaen kauden aikana yhden voiton (reikäpelien Suomen mestaruus), kolme kolmossijaa, yhden nelossijan sekä jaetun yhdeksännen sijan. Voitto irtosi toiseksi sijoittuneeseen Keijo Jaakolaan reilulla 157 pisteellä.

Onnittelut Petrille sekä kaikille maajoukkuepaikan ansainneille!