
Ruotsin kaatoa vaille valmista
Midinaisten kausi alkaa olla lopuillaan – Takana on henkilökohtaisen rankingin ratkaisseet neljä osakilpailua ja SM-kisat lyönti- ja reikäpelissä, sekä viikonloppuna Kytäjällä pelattu joukkueiden SM-kisa. Kausi huipentuu lokakuussa Ruotsin Vidbynäsissä 7.-9.10. pelattavaan maaotteluun Ruotsia vastaan.
Midinaisten kauden ehdoton kärkinimi oli EPG:n Taina Olenius. Olenius vei kauden rankingin voiton kahdella osakilpailuvoitolla, kahdella kakkossijalla, reikäpelin pronssimitalilla ja lyöntipelimestaruudella. Myös joukkuekisassa Taina johdatti seinäjokelaiset SM-pronssimitaleille. Kauden yllättäjä oli Porin Golfkerhon Mari Varjonen, joka voitti reikäpelimestaruuden Kullossa ja nappasi samalla paikan midimaajoukkueeseen. Oleniuksen ja Varjosen lisäksi Nina Katajaisen luotsaamaan maajoukkueeseen tiensä selvittivät Gitta Kauppi (HGK), Marika Soravuo (PGC), Katri Hynninen (PGC). Kotimaahan varalle jää Katja Riipi (PGC).
Midinaisten kautta leimasi paitsi Taina Oleniuksen upeat pelit, myös tourin murrosvaihe. Ladies Mid Tourin rungon muodostanut, vuosina 1966 ja 1967 syntynyt ikäluokka siirtyi kisaamaan senior tourille ja kisojen pelaajamäärät tipahtivat tuntuvasti. SM-reikäpelissä oli mukana 14 pelaajaa ja lyöntipelissä 17 pelaajaa. Tourin osakilpailuissa nähtiin yhteensä 43 eri pelaajaa, joista eri osakilpailuissa oli kerrallaan lähtöviivalla 21-33 pelaajaa. Joukkue SM-kisassa pelasi 12 eri joukkuetta, joissa kisakenttää kiersi 38 eri pelaajaa. Joukkuekisassa pelasi 18 ladya, jotka eivät kuluneella kaudella olleet kisanneet Ladies Mid Tourin henkilökohtaisissa kisoissa. Toivottavasti kisatunnelma innosti jatkamaan midipelejä myös henkilökohtaisissa kisoissa tulevalla kaudella!
SM-kisakenttien Kullon, Aulangon ja Kytäjän lisäksi midinaisia houstasivat kuluneella kaudella Hillside, Talma, Nurmijärvi ja Lohja. Henkilökohtaisissa kisoissa midinaisia oli yhteensä 25 eri seurasta, joista aktiivisin oli Hillside. Hillistä tourilla oli mukana yhteensä kuusi eri pelaajaa. Pickalalaisia oli mukana toiseksi eniten, yhteensä neljä eri pelaajaa. Kolmen pelaajan edustus oli Ringsidellä, Helsingin Golfklubilla, Sarfvikillä ja Talmalla. Aulangolta ja Espoon Golfseurasta oli molemmista mukana kaksi pelaajaa. Yksittäisiä pelaajia oli mukana 17 eri seurasta.
Midinaisten yhteistyökumppaneina olivat Electrolux, GoGolf, Golf Tailors ja Remington. Osakilpailusponsoreina olivat lisäksi Golf Center, Under Armour ja Fibaco. Kiitos vielä kumppaneille kauden yhteistyöstä!
Ladies Mid Tourin kisat ovat avoimia 30-vuotta täyttäneille naisgolfareille, joiden tasoitus on alle 15. Tilastojen mukaan edellä mainitut kriteerit täyttäviä pelaajia on Suomessa n. 500 henkilöä, yhteensä 99 eri seurassa. Heille lähetetään Ladies Mid Tour kesän 2018 kalenteri, kun se valmistuu. Toivottavasti saadaan uusia pelaajia mukaan ja lähdöt täyteen ensi kesänä!
Ennen ajatusten siirtämistä ensi kesään, on kuitenkin edessä maaottelu Ruotsia vastaan. Tsemppiä Ruotsin kaatoon!