Ladies Mid Tour
Viimeisen väylän birdie toi voiton Hynniselle

Viimeisen väylän birdie toi voiton Hynniselle

Katri Hynninen katsomassa puttilinjaa kisan viimeisellä greenillä.

Ladies Mid Tourin toisen osakilpailun voiton vei Pickalan Katri Hynninen.

Hynninen käänsi vaiherikkaan kilpailun nimiinsä upottamalla birdien Talman Master-kentän viimeisellä väylällä. Birdie-puttia edelsi upea lähestyminen lipun tasalle. Kisa ratkesi lopulta lyönnin erolla, kun viimeiselle väylälle johdossa ollut EPG:n Taina Olenius joutui tyytymään bogiin.

Talman Master-kenttä haastoi Ladies Mid Tourin pelaajia kunnolla kauden toisessa osakilpailussa. Ensimmäisenä päivänä 7-alkuisia tuloksia nähtiin vain kolme, joista paras oli Taina Oleniuksen 77 lyöntiä. Katri Hynninen ja ensimmäistä midikisaansa pelannut Revontuli Golfin Satu Stenman lähtivät toiseen päivään kaksi lyöntiä Oleniusta perässä. Heti perässä olivat 80 lyöntiä kierrokseen käyttäneet HGK:n Gitta Kauppi ja Lohjan Virpi Haataja sekä kuudentena Lakesiden Hanna Laine.

Toisena kisapäivänä nähtiin melkoinen moving day. Katri Hynninen aloitti pelaamalla 40 ulos, mukana kuitenkin birdiet väylillä 3 ja 8. Taina Olenius taas piti kisan johtoa tasaisella 38 lyönnin suorituksella. Osat kuitenkin kääntyivät takaysille, jonka Hynninen taisteli 37 lyöntiin Oleniuksen 42 lyöntiä vastaan. Kärkikaksikon takana Kauppi ja Haataja pitivät sijoituksensa, mutta ranking-pisteille nousivat vaisun ensimmäisen päivän jälkeen EGS:n Kaisa Korhonen ja Archipelagian Nina Katajainen. Upein nousu nähtiin Sarvikin Annika Ahlstedtilta, joka selvitti toisena päivänä Masterin kymmenen lyöntiä paremmin yhteistuloksella 77 lyöntiä ja sivusi samalla kisan parasta kierrostulosta. Ahlstedt sinetöi huippupelipäivän upottamalla 25 metrisen birdien väylällä 18, mammuttiputtia seurasi upea tuuletusten sarja! Keltanokka Stenman jakoi seitsemännen sijan Ahlstedtin kanssa, Laine taas ei saanut toisena päivänä peliään samanlaiseen lentoon ja joutui tyytymään 17. sijaan.

Harvinainen iltapäiväkierrokset sisältänyt kisa päätyi palkintojen jakoon illan jo hämärtyessä Talmassa.

-Kiitos pelikavereille, kivaa oli! Olen voitosta tosi onnellinen, mutta myös tosi väsynyt. Mun peli oli tänään aikamoista vuoristorataa, mutta meni lopulta niin kuin toivoin, Katri Hynninen kertoi voittopuheessaan.

-Kiitos myös Talmalle, kenttää oli kiva pelata. Ja terveiset vielä meidän mukana perjantaina harjoituskierroksella olleelle paikalliselle pelaajalle, saatiin hyviä vinkkejä, jotka tulivat kyllä tarpeeseen!

Kiitos pelaajille, tuomari Matti Huomaselle, Golf Talman tiimille järjestelyistä sekä ihanille yhteistyökumppaneille! Ladies Mid Tour jatkuu SM-kisojen merkeissä heinäkuussa. Ensin kisataan reikäpelissä Kullossa 1.-2.7. ja sen jälkeen lyöntipelissä Aulangolla 16.-17.7. SM-kisojen jälkeen osakilpailut jatkuvat Nurmijärvellä 12.-13.8.