
Ville Karhulle neljäs voitto Mid Tourilla
Mid Tour kauden avausosakilpailun viimeinen päivä pelattiin loistavassa kelissä auringon helottaessa pilvettömältä taivaalta ja edellisen päivän tuuli oli kuin muisto historiasta. Sunnuntai päättyi Ville Karhun ylivoimaiseen voittoon Sea Golf Rönnäsissa. Ville lähti päätöspäivään kahden lyönnin johdossa, ja muiden haparoidessa ja etsiessä omia linjojaan, pysyi avauspäivän johtaja poissa ongelmista. Viimeisen yhdeksän reiän birdierutistus piti viimeistään uhkaajat kaukana. Voittomarginaaliksi kirjaatti kuusi lyöntiä ja lopputulos oli 138 (-6).
”Ennen ilmoittaututumista oli aika epävarmaan, haluaisiko lähteä viivalle, kun ei ole tullut harjoitelta yhtään kevään aikana. Vaimoltakin piti kysyä, lähdenkö kiusaamaan itseäni, kun ei tiedä mitä tulee”, kertoi Ville voittopuheessaan.
”Mutta kun asiat loksahtavat paikoilleen, niin tulos varsinkin ensimmäisen päivän jälkeen yllätti. Kuppi kolisi lähes jokaisesta potentiaalisesta paikasta. Kiva oli pelata ja kiitokset Rönnäsille, että saimme tulla, kiitokset tuomareille sekä kaikille kilpakumppaneille”, lopetti Ville.
Karhun takana käytiinkin sitten tiukempi taistelu podiumsijoituksista. Takaysin alkaessa, oli tulosluettelossa parhaimmillaan viisi pelaajaa lyönnin sisällä toisistaan. Varsinkin uudistettu 15. väylä, joka oli muutettu par-5 reiäksi, sai huutia oikein kunnolla koko joukolta. Kahden päivän aikana reiälle tehtiin hulppeat 76 birdieä ja 3 eaglea.
Turpeiden laskeuduttua toiselle sijalle kiilasi itsensä Peuramaa Golfin Henrik Kontro tuloksella 144 lyöntiä. Samalla tuloksella oli Tawast Golfin Tuomas Nukari ja neljänneksi myös Tawast Golfista Karri Sahla. St. Laurence Golfin Joona Mäenpää sijoittui viidenneksi.

Kaikki palkitut saivat Golf Centerin lahjakortit. Onnittelut kaikille palkituille.
Mid Tour kiittää kaikkia pelaajia osallistumisesta ja iloisesta yhteishengestä, joka näkyi kaikkien kasvoilla. Erityiskiitos Mid Tourin uudelle kiertuepäällikkö Arto Teittiselle sekä hänen aputuomareilleen. Teitte loistavaa työtä!
Kiitokset tottakai Sea Golf Rönnäsille ja henkilökunnalle, kun pääsimme pelaamaan teillä.
Mid Tour jatkuu seuraavan kerran kesäkuun 18.-19.6, kun vuorossa on Nordcenterin caddie Hillin valloitus. Siinä välissä ehditään pelaamaan vielä Mid Tour M40 & Ladies Mid Tourin osakilpailut Lakistossa ja Talissa.
Tulokset Mid Tour 1, Sea Golf Rönnas



