
Birdie-birdie-eagle alkuun kantoi voittoon saakka
Mid Tourin kauden viides osakilpailu pelattiin Nordcenterin Fream-kentällä viikonloppuna. Viime käynnillä Marco Willberg laittoin tuulemaan kunnolla viimeisenä päivänä ja odotettiin, josko joku pelaajista aloittaisi samanlaisella rytinällä. Odotuksia ei tarvinnut kauaa odottaa, kun Keijo ”Keksi” Jaakola lähti ensimmäisessä ryhmässä lauantaina 10. tiiltä ja laittoi alkuun birdie-birdie-eagle. Eagle nasahti kuppiin 100 metristä kunnon backspinnien jälkeen. Kolme väylää… neljä alle, hei me lennetään osa 5 oli alkanut.
Keli oli muutenkin kohdallaan kosteahkon kesään jäljiltä ja nelosen caddie hillin kipuamisen jälkeen sai pyyhkiä hiet päästä kun lämpötila kolisteli 25 astetta ellei enemmänkin. Aamun viileydessä Keksi naputti korttiin 70 (-2) lyönnin kierroksen ja siirtyi neljän lyönnin johtoon ennen Kytäjän Andy Fowlieta ja Vuosaaren Hennier Bradleyta.
Sunnuntai keli ei tehnyt tepposia ja keli oli jo aamusta aivan gourmet. Palloa lähti ilmaan tiheään tahtiin 1. ja 10. tiiltä. Päivän nousija oli Espoon Timo Tuunanen, joka pelasi hienon 71 lyönnin kierroksen, jolla Tinse nousi toiselle sijalle (75-71). Andy Fowlie jatkoi tasaista kulkuaan pelaten 74+74 ja kolmas sija takataskuun. Rankingin johtaja Petri Lehto jatkoi myös vakuuttavaa saldoaan ollen neljäs.
Petri Lehto jatkaa edelleen Mid Tourin rankingin ykkösenä, mutta Keijo otti Petriä huimasti kiinni. Rankingin voitto ratkeaa viimeisessä osakilpailussa, jossa on jaossa korotetut pisteet.
Nordcenterin jälkeen valitaan myös Midien miesten maajoukkue Suomi-Ruotsi maaotteluun. Miesten rankingin kuusi parasta sekä 45-vuotiaiden neljä parasta saavat kutsun pelaamaan. Ranking löytyy Mid tourin etusivulta.
Mid Tour kiittää Nordcenteria hienosti järjestetystä kilpailutapahtumasta.


