
Taina Olenius uusinnan kautta Lohjan kuningattareksi
Golf Tailors Ladies Mid Tourin kauden viides osakilpailu käytiin St. Laurence Golfin Kalkki-Petterillä. Keli suosi naisia koko viikonlopun ajan ja itse kenttä oli viritetty todella loistavaan kuntoon.
Kuinka kisat aloitetaan? No tietenkin jakamalla kaikille pelaajille lauantaiaamuna ruusut ykköstiillä. Tästä iloisina naiset säntäsivät kentälle ja ensimmäisen kierroksen parhaat tulokset tekivät Etelä-Pohjanmaan Golfin Taina Olenius sekä kotikentällään myllännyt Kati Romppainen. Tuloskorttin alariville leidit merkkasivat 75 lyöntiä (+3). Kahden lyönnin päässä kyttäsi Katri Hynninen eikä Porin Golfkerhon Mari Kessunmaa ollut kuin neljä lyöntiä jäljessä kärkeä.
Sunnuntai ei tehnyt poikkeusta kelin osalta ja lämpötila lähenteli hellelukemia. Kati tipahti kärjen kyydistä ensimmäisen yhdeksän reiän aikana, mutta Katri aloitti kirinsä saavuttaen Tainaa. No tietäähän sen miten siinä käy. 36 reikää ja samat numerot kortissa molemmilla. Kalkki-Petterin 18. reikä kutsui pelaajat uusintaan. Katrin toinen lyönti leijaili hieman griinin yli ja chipin jälkeinen par-putti jäi hieman vajaaksi. Tainalle jäi metrin mittainen par-putti , jonka hän varmasti laittoi reiän pohjalle ottaen kauden viidennen osakilpailun voiton.
Samalla Taina otti vahvan otteen Race-to-Cascais-rankingin voitosta. Tiukkaa kuitenkin tulee olemaan, koska kauden viimeisessä osakilpailussa on jaossa korotetut pisteet, joilla toisena oleva Gitta Kauppi voi tulla vielä ohi.
Myös naisten Birdie kuningattaruudesta tullaan käymään tiukka kisa. Kati Romppainen teki Lohjalla neljä birdietä ja kiilasi itsensä piikkipaikalle. Espoo tulee ratkaisemaan tämänkin kisan voiton ja aivan varmasti viimeisillä väylillä.
Järjestelyt Lohjalla olivat aivan loistoluokkaa ja Mid naiset haluavat avosylin kiittää henkilökuntaa ja kaikkia vapaaehtoisia, jotka jälleen kerran järjestitte upean Golf Tailors Ladies Mid Tourin osakilpailun.


