
Nina Katajainen voittoon Espoon Ladies Mid Tourin päätöskisassa – Olenius uusi Tour voittonsa
Golf Tailors Ladies Mid Tour pelattiin päätökseen haastavissa peliolosuhteissa Espoo Golfissa 5.-6.9.2014. Harmittavasti lauantain sade teki tepposiaan ja lanamiehille riitti viheriöillä töitä vedenpoisto-operaatiossa. Sunnuntaina selvittiin ilman sadetta ja kokonaisuutena tulostasokin nousi, vaikkakin kisan kärki pelasi lauantaina kovempia tuloksia. Tiukan kisan voittoon nousi lopulta Nina Katajainen.
Jaetulle kakkosijalle tulleet Minna Kaarnalahden ja Gitta Kaupin hävisivät Ninalle vain lyönnillä. Ja heistä lyönnin päässä nelosina Taina Olenius ja Virpi Haataja. Kisa oli varsin tiukka ja jännittävä näiden viiden pelaajan kesken. Vielä kolme väylää ennen maalia Virpi johti yhdellä lyönnillä muun porukan seuratessa tasalyönnein. Nina veti sitten lopulta pidemmän korren kuitaten kauden ensimmäisen osakilpailuvoittonsa.
Race-to-Cascais kokonaisranking ratkesi myös siten kolmen viimeisen väylän aikana. Kisan oli kahden kauppa – Taina Olenius johti ennen viimeistä kisaa Gitta Kauppia 62,5 pisteellä. Lopulta Taina piti kuin pitikin johtonsa ja uusi viimevuotisen midikuningattaruutensa. Kauden 2015 ranking kolmoseksi pelasi Minna Kaarnalahti.
Kauden 2015 Golfpoint Birdie Challengen vei nimiinsä Kati Romppainen 10 birkullaan. Näistä viisi löysi kuppiinsa Kotkan SM-lyöntipelikisassa.
Ensi viikonloppuna kausi huipentuu seurajoukkueiden väliseen Suomen mestaruuskisoihin Hill Side Golf & Country Clubin Laakso-kentällä. Odotettavissa on hieno kisatapahtuma, jonne ilmoittautunut ennätykselliset 20 joukkuetta.
SM-joukkuekisa on myös midihistorian viimeinen kisa, jossa midi-ikärajana on 35 vuotta. Ensi kaudella toivotamme sitten tervetulleiksi kisaan kaikki ensi 30 vuotta täyttäneet ja sitä vanhemmat golfarit.
Ladies Mid Tourin naiset kiittävät Espoo Golfia, Suur-Helsingin Golfia, Kytäjä Golfia, Lakeside Vammalaa, Kymen Golfia ja St. Laurence Golfia hienoista kisajärjestelyistä kuluneen kauden aikana.
Lämpimät kiitokset myös yhteistyökumppaneillemme Golf Tailors Travelille, Golf Expertille, Abacukselle ja Fast Sports Nutritionille.


