Petri Lehto miesten rankingin voittajaksi

Mid Tour kausi on osakilpailujen osalta taputeltu kasaan. Miesten kokonaisrankingin voittajaksi kruunattiin kaudella 2015 Helsingin Golfklubin Petri Lehto. Lehto keräsi kauden aikana 1177,25 pistettä jättäen toiseksi tulleen Keijo Jaakolan 157 pisteen päähän. Pickalassa oli vielä vähän panosta ja olisi vaatinut Jaakolalta voittoa nousta ranking voittoon. Petri pelasi tasaisen kilpailun ja jaettu yhdeksäs sija toi Lehdolle ensimmäisen Mid Tourin rankingin voiton.

Lehto otti kauden aikana yhden voiton (reikäpelien Suomen mestaruus), kolme kolmossijaa, yhden nelossijan sekä jaetun yhdeksännen sijan. Midien Euroopan mestaruuskilpailuissa  Lehto oli toiseksi parhaana suomalaisena jaetulla 21. sijalla pelaten kierroksensa 77+74+74.

Onnittelut Petrille rankingin voitosta.