
Tawastin miehet juhlivat kotikentällään Midien SM-joukkuekultaa
Huippuunsa hiottu joukkuehenki, väkevä kotikenttäetu ja sokerina pohjalla hyvätasoiset pelaajat olivat Tawast Golfin resepti, kun he marssivat voittoon Midien SM-joukkuekilpailuissa omalla kotikentällään. TawG oli ainoa seura, jonka lopputulos oli alle parin, sillä he pelasivat lauantain fourball- ja foursome-ottelut sekä sunnuntain singlepelit lopulta tulokseen -2.
Voittomarginaali repesi lopulta yhdeksään lyöntiin, ja hopeamitalin arvoista peliä esitti Peuramaa Golfin joukkue. Pronssia tänä vuonna sai Keimola Golfin joukkue (+9).
Tawastin matka mestaruuteen sai huikean startin lauantaiaamuna, kun Tuomas Nukari ja Karri Sahla pelasivat fourballissa tuloksen 61. Tällä kaudella jo miesten lyöntipelin Suomen mestaruuden voittanut Nukari oli ilmiliekeissä, ja Sahla komppasi hyvin rinnalla.
Sahla nosti loistavan joukkuehengen Tawastin joukkueen suurimmaksi vahvuudeksi.
”Tuntuu todella hyvältä olla tässä porukassa mukana. Lähestulkoon itku meinaa tulla silmään”, uransa ensimmäisen SM-kultamitalin voittanut Sahla sanoi herkistyneenä.
”Eihän minulla ollut mitään käyttöä siinä. Kyllähän se tuo Tupe ratkaisi sen.”
Sunnuntain henkilökohtaisissa peleissä Tawast Golf pystyi kontrolloimaan peliä hyvin, eikä Peuramaa päässyt kertaakaan päivän aikana kärkipaikalle. Mutta loppuun asti tawastilaistenkin piti pelata, sillä kaikkien neljän pelaajan tulos laskettiin mukaan joukkueen yhteistulokseen.
Toisen SM-kultansa tänä kesänä voittanut Nukari toimi voiton takuumiehenä. Huippupeli lauantain aamuun laittoi lumipallon vierimään oikeaan suuntaan, eikä voittajasta ollut lopulta epäselvyyttä. Voittaminen hyvien kavereiden kanssa oli makoisaa.
”Nämä joukkuekisathan ovat vähän spesiaaleja. On hienoa olla osa joukkuetta. Meillä oli loistava tiimihenki”, Nukari ylisti joukkueeseen Sahlan lisäksi kuuluneita Jonne Eerolaa, Henri Nylanderia, Aleksi Seppästä ja Ville Kurosta.
Lopputulokset Mid Joukkue SM Tawast Golf
Teksti: Juha Hakulinen